Tag Archive for: reskutus

Tuulta ja aaltoja Lohjan Meriturvassa

Lohjan Meriturva (www.meriturva.fi) on koulutuspalveluita tarjoava organisaatio, joka omalla panoksellaan kehittää vesillä liikkumisen ja merenkulun turvallisuutta. Hanna oli järjestänyt meille tammikuussa 2017 omatoimiretken Lohjan Meriturvaan, jossa meillä oli isäntänä ja myrskyn haltijana Kari H, sekä hyviä neuvoja reskuttamiseen antamassa Jukka N.

Lohjalla on 27m x 43m x 4m allas – sisältönä yli 4 miljoonaa litraa noin 20 asteista vettä – jossa on aalto- ja tuulikoneet sääolosuhteiden muokkaamiseksi. Altaassa ja sen ympärillä on helikoptereita, kumilauttoja ja purjevenekin eri pelastautumisharjoituksia varten. Meidän tavoitteena oli harjoitella kajakeilla reskuttamisen eri muotoja keskiverto allastreeniä hankalammissa olosuhteissa.

Meitä oli mukavasti sekalainen porukka. Jotkut kokivat itsensä kokemattomiksi, kun taas toiset koettiin kokeneemmiksi, joten jaoimme ryhmän pareihin. Harjoittelimme perusasioita, kuten reskuttamista toinen kaatuneena ja molemmat kaatuneena, sekä toisen auttamista vetämällä paikasta toiseen. Tämän jälkeen kaikki tietää mitä skuuppaaminen tarkoittaa. Harjoitussession loppupuolella oli vielä aikaa yksilöharjoituksiin, kuten yksin kajakkiin nousu kiipeämmällä ja eskimolla, sekä pidettiin vielä uintiharjoitus hypäten reunalta pimeään aallokkoon tuulikoneiden pauhatessa.

Vaikka kaikilla oli päällä kuivapuvut, olivat paidat märkänä ähertämisestä. Hikisenä sitten harjoitusten päätteeksi pulahdettiin erilliseen alle kuusiasteiseen altaaseen. Vaikka kroppa oli lämpöisenä, kylmä hiipi märkien alusvaatteiden kautta nopeasti luihin ja ytimiin. Siinä kylmissään paikoillaan oleminen ja toisen melojan läheisyys tuntuivat kerrankin hyvältä. Vaikka kylmillä luonnon vesillä meloessa kuivapuku luo turvallisuuden tunnetta, ei siellä vedessä pitkään selviä, etenkin jos alla on vain hien kostuttama ohut kerrasto.

Allasaikaa meillä oli neljä tuntia, jona aikana sai itsensä mukavasti puhki. Osaamistasosta riippumatta harjoitus oli kaikille hyödyllistä ja taisi jokainen saada jotakin uutta osaamista kotiin viemisiksi. Jos sinulle joskus tulee tilaisuus osallistua Meriturvassa järjestettävään koulutukseen, kannattaa tarttua tilaisuuteen. Jos vaikka alussa jännittää, voi jännäpissallakin käydä, mutta kyllä se jännitys parhaiten kaikkoaa siellä altaassa.

meriturva-kylmavesi-1

Alle 6 asteisessa vedessä toisen läheisyys pitää pidempään lämpimänä

meriturva-kaatunut-1

Kajakki väärin päin oli uusi normaalitila

meriturva-veto-1

Vetämistä ..

meriturva-xreskutus-1

Kajakkeja tyhjennettiin ennätysmäärä

meriturva-eskimo-1

Eskimon toimivuutta oli nyt hyvä kokeilla myös aallokossa

Kuvat: © Kari Hellström, kopiointi kielletty.