Melonnan iloa jo vuodesta 1987
Tuus-Melojat ry on perustettu vuona 1987, ja sen kotipaikka on Järvenpää. Seuran vaja on Järvenpään Vanhankylänniemen Purjerannassa.
Seurassa on noin 350 jäsentä, joista puolet naisia ja puolet miehiä. Juniorijäseniä toivotaan lisää, ja heille pyritään järjestämään omaa toimintaa. Jäsenistä järvenpääläisiä on noin 150, keravalaisia noin 60, tuusulalaisia noin 50, mikä kuvastaa hyvin seuran tavoitetta toimia Keski-Uudenmaan melontaharrastajien yhdyssiteenä.
Kalustovajassa, joka rakennettiin vuonna 1998, on noin 80 paikkaa jäsenten omille kajakeille, ja noin 25 paikkaa seuran omalle kalustolle. Lisäksi seuralla on koskimelontaan soveltuvaa kalustoa. Seuran kalusto on vapaasti jäsenten käytettävissä.
Toiminta ei rajoitu vain Tuusulanjärvelle, vaan seura järjestää retkiä merelle ja isommille järville. Jäsenet voivat myös lainata kalustoa muualle edullisesti.
Talvella seuralla on aktiivista uimahallitoimintaa Järvenpään uimahallissa.
Seuralaiset osallistuvat aktiivisesti muiden seurojen tapahtumiin. Vuoden tärkein oma tapahtuma on Tuusulanjärven melonta syyskuussa.
Tuus-Melojat ry on Suomen melonta- ja soutuliiton jäsenyhdistys ja noudattaa koulutus- ja muussa toiminnassaan liiton suosituksia.
Talkootoiminnan ansiosta seuran maksut on pystytty pitämään hyvin kohtuullisina.