Rahattomana, mutta niin paljon rikkaampana – melonkauden 2017 avaus

Jussi oli perjantaina laittanut messengerin kautta viestiä, josko olisi melomaan lähtijöitä sunnuntaina. Messenger on siis yksi näistä sosiaaliseen mediaan kuuluvista hörhötyksistä. Näin seurakäytössä se toimii kuitenkin tehokkaana viestintävälineenä, eikä kaikki julkaisut päädy julkisesti nettiin.

Sunnuntaina 19.3.2017 klo 9 me kokoonnuimme vajalle ja määränpäänä oli Helsingin Lauttasaari. Vakaana aikomuksena oli melontakauden korkkaaminen, vaikka rannat olivatkin tiettävästi jonkinlaisessa jäässä.

Jussi oli ystävällisesti laittanut meillä muistilistan päivän vausteista: kuivapuku ja riittävästi lämmintä vaatetta alle, riittävän suuret neopreenitossut kuivapuvun sukkien päälle kun alla on villasukat, neopreenikypärähattu, kypärä, melontarukkaset, varavaatteet, kännykkä vedenpitävässä pussissa, istuinalusta kajakkiin, hinausköysi, pumppu, sieni, jäänaskalit, jäähakut, jääsauva, lämmintä juomaa ja ruokaa termospulloissa (lisään tähän listaan lompakon).

Ensin minulta jäi kännykkä kotiin, mutta huomasin sen vajalle ajaessani, joten tuli se varmuuden vuoksi sitten kuitenkin noudettua. Matkalla Lauttasaareen Maura soitteli kotoa, että lompakko on vielä keittiön pöydällä, joten tulenko vielä senkin hakemaan. Kun kerran audimiehen kyydissä olin, niin ajattelin, että raha ei ole tällä reissulla ongelma, joten jatketaan suoraan kohti Lauttasaarta.

Ajoimme Kajavarannantie päähän, jossa teimme lyhyen tiedustelukävelyn. Ranta oli ummessa. Sohjoisen näköistä jäätä ja jäälauttoja oli sen verran pitkän matkaa, että ei tullut vesille yrittäminen mieleenkään. Särkiniemen päädyssä näkyi kuitenkin avovettä, joten suuntasimme sinne. Laitoimme autot parkkiin Särkiniementien päätyyn ja kävimme katsomassa rannan kunnon. Särkiniemen molemmilta puolilta pääsisimme vesille, joten melonkalusto otettiin kantoon ja ripeästi pakkasimme kajakit melontakuntoon. Pian me liuuimme Särkinemen jäiseltä itäpuolen rannalta suoraan Itämeren syliin.

Meloimme kohti Käärmesaarta ja matkalla ylitimme pieniä jäälauttoja. Lasikuituiset kajakit liukuivat sulavasti pienimpien lauttojen yli, kun taas minun karheapohjaisen kajakin pito oli sen verran hyvä, että vauhti hyytyi heti jään päällä. Olisi lauttojen ohikin päässyt, mutta harjoituksen vuoksi kannattaa asiat tehdä joskus vähän vaikeamman kautta. Saavutimme jäälauttojen muodostaman meren, jonne tunkeuduimme kokeilemaan melontaa ahtaassa paikassa. Jäiden seassa kajakeille ei oikein ollut tilaa.

Nälkä alkoi jo hiukan vaivata, joten suuntasimme kohti Läntistä Käärmeluotoa. Rantauduimme lumen ja jään reunustamalle rannalle. Täytimme energiavarastomme termospulloista ja ruokatermoksista. Aurinko ei meille päivän aikana näyttäytynyt, mutta tyyni ja +2 asteinen keli ei meitä tauollakaan kylmettänyt. Erjan jälkkäriksi tarjoama kohmelo suklaa rouskui hampaissa.

Hyvin syöneinä lähdimme takaisin kohta Lauttasaarta. Lauttasaaren eteläpuolta reunusti paksu jääkerros, joka oli kuitenkin niin hauras, että Paavon saapas siitä helposti meni läpi, ja olisi Paavo itsekin jos tosissaan olisi jäälle yrittämään lähtenyt.

Rantauduimme nyt Särkiniemen länsipuolelta. Jään vuoksi jouduimme rantautumaan hiukan kauempana, mutta ranta oli tukevasti jäässä, joten saimme hinattua kajakit mahdollisimmat lähelle kantopaikkaa.

Kun kannoimme kajakkeja parkkipaikalle, pisti silmääni kyltti, jossa luki: ”Varokaa leikkiviä lapsia.” Kävi itseäni hymyilyttämään, hetken ajettelin varoituksen koskevan meitä. Ehkä maaliskuussa melominen vaatii hiukan lapsenmieleistä innokkuutta lajiin.

Retkemme ei ollut kovin pitkä ajassa, eikä matkassa, mutta rahattomanakin matkalle lähteneenä tunsin itseni sen jälkeen paljon rikkaammaksi. Kiitokset Jussille melontareissun ideoinnista ja kiitokset hyvästä melontaseurasta Erjalle, Irinalle, Paavolle ja Pialle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lähdön hetki

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nousu jäälle

Oma saari

Oma saari

Jään ylitys

Jään ylitys

Mies, joka käveli vetten päällä

Mies, joka käveli vetten päällä