Kelvenne 2016 – totuus helpoista retkistä

Seuran helpot melontaretket suunnitellaan kevään aikana. Retkikohde, matkan pituus ja ajatus melontavauhdista määrittelevät sen mitä voidaan sanoa helpoksi. Retken helppouteen vaikuttaa sitten muutama muukin asia, joka selviää joko paikan päällä – tai fiksu retkeilijä saa osviittaa tulevasta tutkimalla sääennustetta.  

Seuran helppo retki Kelventeelle melottiin, ja kirottiin, pe 17.– su 19. kesäkuuta 2016. Kelvenne sijaitsee Päijänteen kansallispuistossa. Kelvenne on erikoinen jääkauden jälkeen syntynyt pitkulainen saari. Sääennuste näytti todella surkeaa ilmaa, mutta kun Kelvenne oli kalenteriin merkitty niin sinne sitten piti mennä.

Vaikka retki olisikin helppo, siihen kannattaa valmistautua etukäteen, eikä niinkuin minä tein. Torstai-iltana piti suunnitella viikonlopun menyy, ja tehdä sitä varten ruokaostokset. Illalla piti myös kerätä kokoon melonta- ja retkikamat. Hyvä valmistautuminen vie yllättävän paljon aikaa. Minulla on vanhastaan muistilista (ja seuran nettisivuillakin on sellainen), jota on sitten helppo käyttää suunnittelun pohjana. Kun kerran viime tippaan jätin niin kiirehän siinä pakkaamisessa tuli. Sama kiire jatkui perjantaina, kun työpäivän päätteeksi piti hoitaa pari pikkujuttua, selviytyä kehä I:n ruuhkista ja parista kolarista nelostiellä. Muu seurakunta ystävällisesti odotti myöhässä tullutta Padasjoen laivarannassa. Kiireessä sitten survoin kamani kajakkiin jotta päästiin liikkeelle.

Matkan alku oli kuin suoraan aurinkomatkojen matkaesitteestä. Päijänne oli tyyni ja ilta aurinkoinen. Yhdeksän kilometrin iltataival sujui ripeästi ja pian olimme hyvin syöneinä yöpuulla Kelventeen pohjoispuolella Isohiedalla. Vain kiiltomato jäi majakaksi loistamaan rantahietikolla.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä sitten satoi reippaasti. Aamiaisen sai sentään syödä kuivana, mutta liikkeelle lähdettiin reilun sateen saattelemana. Sateen määrästä kertoo kai jotain sekin, että juuri ennen lähtöä seisottiin kuivapuvuissa sateensuojassa. Leiri jätettiin niille sijoilleen, ajatuksena kun oli kiertää Kelvenne ja palata samaan paikkaan. Sade huuhteli aurinkorasvat Pian kasvoilta heti alkumatkasta. Lämpötilan puolesta kuivapuvut olivat liikaa, mutta kun vettä tuli kuin esterin peräkammarista, niin kuivapuku oli hyvä ratkaisu kunnollista suojaa varten.  

Melojat eivät ole sokerista, joten ei se sade vesillä juurikaan haittaa. Järvipelastus kävi kuitenkin aluksellaan porukan tarkastamassa, jotta tosissaanko olette tänään melomaan lähteneet. Alkumatkassa tuulikaan ei juuri haitannut, kunnes sitten päästiin kiertämään Kelventeen eteläinen kärki. Kaakosta puhaltava tuuli nostatti aallokon, joka oli tosi ¤#”¤%”mainen meloa sivuttain. Hinttolanhiekalle ei selvitty kuivana vaan kuitenkin kaatumatta.

Meloessakin on tärkeä huolehtia riittävästä nesteytyksestä ja ravinnosta. Aurinkoinen ja suojainen taukopaikka tekee rantaruokailustakin juhlahetken. Meillä semmoista ei ollut. Jotta totuudesta ei liikaa hairahduta, myönnettäköön että kyllä se aurinkokin lauantaina paistoi. Tosin kiistelimme siitä, oliko paistetta täydet kolme minuuttia vai olisiko jäänyt reilustikin vajaaksi. Kerrankin voi todeta, että onneksi polttopuut olivat loppuneet. Mahduimme koko porukalla syömään Hinttolanhiekan halkoliiteriin, jonka harvat hirsiseinät antoivat meille riittävästi tuulensuojaa ruokailun ajaksi.

Myötätuuliosuudet ovat mukavia, ainakin suurimman osan mielestä. Kelventeen itäpuolta laskettelimme mukavaa vauhtia ja koukkasimme välillä Koukunlahden suojaiseen laguuniin hämmästelemään Päijänteellä seilaavien veneiden suurta kokoa.

Kahdenkymmenen kilometrin melonnan jälkeen saavuimme hyvissä ajoin takaisin tukikohtaan, joten meille jäi mukavasti aikaa iltaohjelmalle. Joku jäi leiriin huilaamaan, toiset lähtivät päämäärättömästi vaeltamaan saaren kapoisia polkuja, kun taas Paavo ja Irina hölkkäilivät iltalämpöisiksi lähes puolimaratonin.

Iltaruokailu nuotion lämmössä on melontaretkien parasta antia. Sami söi avonuotiolla paistettua Saarioisten äidin leipomaa pitsaa, minä kokkailin wokkia sweet & sour, kun joku muu söi kuivamuonaa – jokainen oman mieltymystensä mukaan. Edellisenä iltana koko Sorsan perhe kävi meihin tutustumassa, mutta nyt vanhemmat olivat kahdestaan lähteneet lauantai-iltaa viettämään. Voi olla parempikin niin, sillä laskeskeltiin että niitä sorsanpoikasia olisi riittänyt koko porukalle syötäväksi.

Kostea ilta leirinuotiolla sujuu kun on sateelta hyvin suojaavat vaatteet ja mieltä lämmittävää juomaa. Astioita tiskatessa on kuitenkin hyvä muistaa, että vaelluskengät eivät ole ranta-aaltoihin sopivat kahluusaappaat. Jos vedenpitävään kenkään menee vettä niin siellä se myös pysyy. No, Hanna oli sitten crockseissa loppuillan.

Tuus-melojat yhdistää Keski-Uudellamaalla asuvaa kansaa. Tuusulan tilanne puhuttu erityisesti, sillä pitihän kunnalle valita uusi pormestari. Yksissä tuumin löysimme tehtävään parhaiten sopivan henkilön, joka myös melojien puolia tulee pitämään. Pidettäköön nimi salassa niin ei vuoda julkisuuteen ennen aikojaan.

Koska melojat koostuvat yleensä kaikkien alojen asiantuntijoista, kehittelimme iltanuotiolla myös olkapäävaivoista kärsivälle melojakollegalle uuden kyberkäden. Kyseessä oleva henkilö ei ollut matkassa, koska ei olkapäällään voinut meloa, saattoi tosin olla myös muita vähäpätöisempiäkin syitä poissaoloon. Kyberkädestä tuli niin hyvä, että viikonlopun mittaan se aiheutti jopa hiukan kateutta. Sillä olisi helposti hoitanut yhdellä kädellä ja puolikkaalla melalla ne tuulen ja aallokon meille tuomat vastoinkäymiset.

Sunnuntaiksi tuuli puhalsi lännestä – tiedossa oli paluumatka vastatuuleen. Edessä oli kaksi melontaosuutta, joille sattui avoin ja aallokkoinen selkä ylitettäväksi. Seurakunta oli harvinaisen hiljainen ja jokainen tyytyi yksinään kiroamaan seuran “helppoja” retkiä. Tauon pidimme Vähä-Haukkasalossa. Hitaasti mutta varmasti puskimme läpi aaltojen ja halki tuulen, kunnes Padasjoen laivasataman lähestyessä manner antoi suojaa ja helpotti viimeisiä melan vetoja. Matkaa oli viikonlopun aikana taitettu vajaat 40 kilometriä.

Pakkasimme kajakit ja varusteet autoihin ja mietimme seuraavia retkiä. Kukaan ei vielä näiden kokemusten perusteella kokenut olevansa valmis melontaseuramme vaativalle retkelle, saatikka aallokkoretkelle. Pidettiin hyvänä ratkaisuna, että seura järjestää vain helppoja retkiä.

kelvenne-2016-pia-myllykivi

Aurinkomatka (kuva: Pia Myllymäki)

kelvenne-2016-meripelastus2-hanna-maatta

Järvipelastusseuran meripelastusalus kävi tarkastamassa jotta kaikki kunnossa (kuva: Hanna Määttä)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Saarioisten äidin leipomaa pitsaa (kuva: Kari Nykänen)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kelventeen kapea rantapolku (kuva: Kari Nykänen)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puuliiteri antoi suojaa tuulelta lounaan ajaksi (kuva: Kari Nykänen)

kelvenne-2016-sade-hanna-maatta

Sadetta tuli mukavasti kun lähdettiin melomaan (kuva: Hanna Määttä)

kelvenne-2016-sorsat-pia-myllymaki

Sorsan perhe tuli tutustumaan (kuva: Pia Myllymäki)

kelvenne-2016-aaltoja-pia-myllykivi

Aaltoja (kuva: Pia Myllymäki)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kiiltomato loisti yön hämärässä (kuva: Kari Nykänen)