Tuuraajan päiväkirjasta – Kauden päätösretki Sipoossa 2016

Pauli soitti perjantai aamuna kello 8. Pauli ei koskaan soita aamulla joten ajattelin, että jotain on nyt pielessä, ja niin olikin. Flunssa oli iskenyt Pauliin, joten kauden helpolle päätösretkelle tarvittiin vetäjää. Helppo homma, ajattelin, vaikka helpot retket ovat Tuus-Melojissa venyvä käsite. Paulilla oli valmis reittisuunnitelma, joten minun ei tarvinnut toimia kuin vetäjänä, ja koskaan ei ole tarvinnut retkellä ketään vetää. Perjantai-iltana katselin, että varusteet olisivat hollilla retkeä varten. Illalla oli kuitenkin sen verran puuhaa, että jätin pakkaamisen aamuksi. Illalla Saara vielä soitti jotta olivat ottaneet varaslähdön ja olivat iltanuotiolla Sipoon saaristossa nauttimassa Penan paistamia lettuja. Minä siinä kateellisena söin iltapalaksi hapanta korppua.

Aamulla sitten heräsin hyvissä ajoin ja katselin Paulin reittisuunnitelmaa, printtailin ja laminoin muovilla muutaman kartan. Siinä varusteita pakatessa sitten ihmettelin, että minne neoprenitossuni olivat kadonneet. Etsin ja etsin, eikä niitä löytynyt. Oli pakko ottaa lyhytvartiset kumisaappaat, vaikka ne olivat liian pienet kuivapuvun kanssa pidettäväksi.

Ei muuta kuin ajomatka vajalle. Ystävällisesti olivat muut retkeläiset jo laittaneet kajakkini peräkärryyn, joten liikkeelle päästiin heti. Lähtöpaikkana oli Sipoon Kanoottiklubin laituri. Siinä Sipoolaisten naapurissahan on Bear & Water, joten käytin tilaisuuden hyväksi ja kävin kenkäkaupassa. Päivä oli pelastettu. Niin kuin Ari sanoi, K-kauppa ja melontaliike pitäisi saada jokaisen melontalaiturin naapuriksi. Näin retken jälkeen voin suositella Palm Shoot kenkiä kuivapuvun kanssa käytettävksi. Ne on vähän turhan löysät rannoilla kiipeilyyn, mutta toisaalta venyvät sopivasti jalassa. Ostin yhden numeron normaalia isommat, jotta eivät turhaan puristele. Tuli siinä samalla ostettua uusi Suunnon Orca kansikompassi. Vanhassa on niin iso ilmakupla, että se häiritsee kompassin toimintaa. Orca oli Bear & Waterin varaston viimeinen kompassi, ja saattaa jäädä kokonaan viimeiseksi sillä Suunto on lopettanut kansikompassin valmistuksen.

Vesille päästiin ripeästi, minä tietty viimeisenä ostosreissuni viivyttämänä. Soile, Pena ja Kantoset tulivat yöpymispaikastaan rannalle meitä vastaan. He olivat olleet juuri sillä reitillä, jonka Pauli oli suunnitellut, joten laitettiin koordinaatit uusiksi. Päätettiin meloa ensimmäiseksi Furuholmenille. Pieni myötätuuli helpotti matkaa, joten pian olimmekin perillä. Aamiaisesta oli jo jonkin aikaa, joten soimme alkupalat ja jatkoimme kohti Krokholmenia, jossa nauttisimme pääruoan. Laitamyötäisessa ei kajakin nokka kauaa tuhissut kun olimme jo perillä. Jos tuuli oli meitä matkassa auttanut niin lounaspaikassa se meitä hiukan harmitti. Meidän perheessä ei hernekeitto muille maistu, eikä työpaikan lounasravintolassakaan sitä enää saa, joten onneksi on melontaretket jotta rokkaa saa vetää tölkillisen ihan ittekseen. Jälkkäriksi oli kassillinen Erjan keräämiä omenia.

Kummasti se aika vaan kuluu, oli aika lähteä kohtia lähtöpaikkaa. Onneksi oli hiukan vastatuulta vastuksena, niin ei ollut ihan liian helppoa. Meloimme kohti Vuosaaren satamaa, joka kuusi vuotta kestäneen rakennusprojektin jälkeen on nyt ollut käytössä kahdeksan vuotta. Sataman laiturissa oli Rajavartiolaitoksen 95 metriä pitkä ulkovartiolaiva Turva, sekä Finnlines yhtiön alus, jota samaan aikaan lastattiin. Käytiin siinä vertailemassa kajakin kokoa Finnlinesin mittaan – kyllä siinä pieneksi itsensä tuntee kun persaus on vedenpinnan tasolla ja laivasta huhuiltiin kuudennen kerroksen korkeudesta jotta mistä ollaan tulossa.

Retken kruunasi kaksi merikotkaa, jotka näyttivät todella upeilta vaikka etäisyyttä olikin melkoisesti – niin valtavat olivat siivet joilla ne liitelivät ilmojen halki. Melottiin viimeiset kilometrit koukaten rauniolaivan kautta ja saavuttiin laituriin kun matkamittari näytti 20,3 km. Rutiinilla pakattiin kajakit kärryyn ja varusteet autoihin ja lähdettiin kohti Tuus-Melojien vajaa.

Vajalla Johanna huomasi, että auton vasen takakumi oli tyhjä. Onneksi oli Sami matkassa, jotta muut saivat rauhassa katsoa renkaan vaihtoa ja syödä eväiden rippeitä. Oli sen verran ripeä renkaan vaihto, että tiistaimelonnan aikana Sami saisi talvirenkaat vaihdettua koko porukalle. Siinä idea jolle Samia pitäisi pehmittää.

Niin se tämäkin retki päättyi. Seuran retket tältä kaudelta ovat lopuillaan, mutta melontakautta on vielä reilusti jäljellä. Helppo retki oli tällä kertaa oikeasti helppo – mutta ei niin helppoa retkeä olekaan etteikö siitä hyviä muistoja saisi.