Päiväretki merelle 31.8.2019
Kohteena ovat merialueet Helsingin edustalla, vesille lähdetään Mustikkamaalta. Kelin salliessa käydään Isosaaressa, ja ohikulkiessa voidaan piipahtaa sekä Vallisaari että Suomenlinna. Haastavamman kelin sattuessa mennään suojaisempaa reittiä vaikkapa Hattusaareen. Ajallisesti pitää retkeen varata valoisan aika, matkallisesti 20–30 km.
Teemana helpohko meloskelu joten perusmelontataidoilla pärjää. Aallokkomelontakokemusta ei tarvitse olla mutta siihen retkellä varmasti saa hieman tuntumaa.
Vesi on vielä lämmintä joten kuivapukua et tarvitse. Rantautuessa toki jalat kastuu joten sitä on hyvä pohtia. Vaihtovaatteet vesitiivisti pakattuna, lämmin taukotakki ja omat juomat + eväät (lounas ja pari kahvitaukoa).
Lähdetään vajalta liikkeelle klo 08:00 (jotta ehditään lähtöpaikalle ennen Korkeasaaren aukeamista); tule ajoissa paikalle pakkaamaan kajakki ja tarvikkeet lähtövalmiiksi. Trailerin saa mukaan ja allekirjoittaneen kyytiin mahtuu pari autotonta.
Jos olet lähdössä ensimmäistä kertaa merelle niin soita Paavo 040 455 7412 – pohditaan varusteet yms. läpi. Ensikertalaiset ovat erittäin tervetulleita mukaan!
Kuva: Paavo Juntunen