Entries by TuusmePia

Lasten Melontarallin suunnitteluilta 3.6.2015

Lasten ohjattujen melontavuorojen suunnitteluilta keskiviikkona 3.6.2015 klo 18.30 – 20. Ensi talveksi on tarkoitus saada ohjattua toimintaa lapsille Tuus-melojien hallivuoroille. Toiminnan aloittamista seura tukee itse, mutta siihen on saatu myös Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukea 3500 euroa. Tule tähän Melontarallin suunnitteluiltaan jos sinulla on lapsia jotka voisivat osallistua ohjattuun toimintaan, tai mietit voisitko itse osallistua tavalla tai […]

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi seuratukea Tuus-Melojille

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Tuus-Melojille seuratukea 3500 euroa lasten ”Melontaralli”-hankkeen toteuttamiseksi. Tämän lisäksi seura tuo aiemmin tehdyllä vuosikokouksen päätöksellä oman panoksensa hankkeen toteutuksen tueksi. Hankkeen tavoitteena on saada lapsille ohjattuja leikkimielisiä melontaharjoituksia ensi talvesta alkaen. Tukipäätös on lähtölaukaus hankkeen toteuttamiselle. Hankkeen edistymisestä ja siihen osallistumisesta tulee lisää nettisivuille kunhan saadaan homma käyntiin. Tiedote tukipäätöksestä Melonta- […]