Peruskurssilta se alkaa

Tuus-Melojat järjestää melonnan peruskursseja, jotka sisältävät seuran koulutusohjelman mukaisesti 3-4 kokoontumiskertaa. Kurssien ohjelmassa ja toteutuksessa noudatetaan soveluvin osin Suomen melonta- ja soutuliiton melonnan peruskurssille annettuja sisältösuosituksia (EPP1) sekä melonnan turvaohjetta. Kurssin suorittaneille annetaan kurssitodistus.

Peruskurssin hinta on aikuiselta 95 euroa ja juniorilta (alle 18 v.) 30 euroa.

Siirry tästä Holvin verkkopalveluun kurssipaikan varaamiseksi.

Peruskurssit on tarkoitettu aikuisille, mutta nuoren on mahdollista osallistua aikuisen kanssa. Pääsyvaatimuksena on uimataito (osaat uida yhtäjaksoisesti 200 m) ja vähintään 12 vuoden ikä.

Melontakurssi on tarkoitettu kaikille melonnasta kiinnostuneille. Kurssilla melotaan kajakeilla. Melontakurssilla noudatetaan Suomen Melonta- ja Soutuliiton sisältösuositusta (avaa pdf-tiedoston Melonta- ja Soutuliiton sivulta).

Kurssipaikkana Tuus-Melojien vaja Tuusulanjärven rannalla. Osoite on Niemennokantie 10. Auton voi pysäköidä vajalle johtavan tien varteen nurmialueelle. Toukokuun kurseilla hyödämme myös Järvenpään uimahalli yhtenä iltana.

Saat käyttöösi: Yksikkökajakin, melan, melontaliivin, aukkopeiton.

Pidämme oikeuden siirtää kurssipäivää voimakkaan tuulen vuoksi. Varapäivä on kurssiviikkoa seuraavan viikon maanantai. Kurssi pidetään myös sateisella säällä, joten pukeudu sen mukaan.

Ota mukaasi kurssille:

Sopiva ulkoiluvaatetus: esim. uima-asu alle, lämpökerrasto viileälle säälle (urheilukerrasto on hyvä alusvaate, vältä puuvillaa), lämmin paita, tuulenpitävä ja vettähylkivä päällysasu (tuulipuku on riittävä). Pehmeät, ohutpohjaiset, kastumista sietävät jalkineet. Myös villasukat ovat oikein hyvät, myös avojaloin pärjää. Kajakissa ei käytetä lenkkikenkiä, mutta viimeisenä päivänä ne on hyvä ottaa kajakkiin mukaan, jos melonnassa käytettävät tossut eivät ole mukavat rantatauolla. Päähineeksi lippis ja pipo ovat hyviä.

Aurinkolasit ovat mukavat jos se aurinko sattuu paistamaan.

Kumilanka / naru, jolla varmistat lasit pysyvät päässä jos sattuisi pieni kaatuminen meloessa.

Juotavaa juomapulloon. Viimeisenä retki-iltana pullo on hyvä ottaa vesille mukaan.

Vaihtovaatekerta ja pyyhe. Olemme vesillä joka ilta, joten varaudu vaatteiden kastumiseen vaihtovaatteilla.

Muuta huomioitavaa:
Arvoesineille ei ole erillistä säilytystilaa, ne kannattaa jättää autoon tai kotiin. Vajan ovet ovat kuitenkin suljettuja jos vajavalvojaa ei ole paikalla, joten seuran ulkopuoliset eivät sinne pääse.

WC tilat sijaitsevat naapurirakennuksessa, Tuusulanjärven purjehtijoiden tiloissa.

Kurssiin kuuluu pelastautumisharjoitus, jossa kajakki kaadetaan ja siihen kiivetään takaisin avustettuna. Harjoitus tehdään toisen päivän  päätteeksi ja sen tehtyään pääsee heti pukemaan kuivaa ylleen.

Siirry tästä Holvin verkkopalveluun kurssipaikan varaamiseksi.