Länsi-uusimaan maalaismaisemaa

Retkikertomus: Viisikon seikkailu Saavajoella

Sunnuntaille toukokuun 15. päivälle vuonna 2016 oli Tuus-Melojien retkikalenteriin merkitty jokiretki, joka näytti uhkaavasti peruuntuvan vetäjän puutteessa. Ennen viikonloppua alkoi kuitenkin tihkua tietoa että “jonnekin” oltaisiin menossa, kiitos Antin joka kaikessa hiljaisuudessa oli alkanut retkeä suunnittelemaan. Kohteeksi paljastui Saavajoki, jonka Antti oli muistinsa mukaan melonut parikymmentä vuotta aikaisemmin. Aika oli kullannut muistot – niistä ei ollut mitään hyötyä sillä matkan yksityiskohdat olivat jo unohtunut. Ilmassa oli seikkailun tuntua, sillä oltiinhan matkalla kohti tuntematonta.

Kajakit pakattiin lauantai-illan hämärässä kun taivas oli synkän harmaa. Satoi vettä. Jalkatuet soviteltiin kohdalleen ja kajakit pakattiin seuran peräkärryyn valmiiksi aikaista lähtöä varten. Retkipäivälle, kaatuneiden muistopäivälle, sääennuste ei povannut mitään hyvää. Silti viisikko, Antti, Asko, Ulla, Seppo Ja Kari, lähti kohti Saavajokea, kohti tuntematonta, kohti seikkailua.

Sunnuntaina aamukasilta kaksi autokuntaa suuntasi keulan kohti Karkkilaa ja Saavajokea. Saavajoki saa alkunsa Lopen kirkavetisistä Keritty- ja Puneliajärvistä. Toinen autoista jätettäisiin parkkiin Karkkilan venerannalle ja toisella matkaa jatkettaisiin kohti seikkailun lähtöpistettä.

Retken kauhun hetket koettiin heti vaatteiden vaihdossa – Askon pitkät kalsarit olivat jääneet kotiin. Antti onneksi tarjosi auliisti omiaan lainaksi. Siinä lainakalsareissaan Asko huomasi että myös aukkopeitto ja kelluntaliivit olivat jääneet kassiin, joka oli kotipihalle parkkeeratussa nelivetoisessa hiacessa. Tilanteesta selvittiin sydämen tykytyksillä kun Ulla bongasi kassin Karin auton takapenkiltä.

Mahdollisia kanto-osuuksia helpottaisi mahdollisimman kevyt kajakki, joten matkalla kohti lähtöpistettä piilotimme ruokavarantomme joen varteen kohdassa jossa Saavajoki alittaa tien. Paikan tunnistamista helpotti paikallisen sikafarmarin aiheuttama paskan haju, joka pistävänä leijui ainakin kilometrin matkalla. Ruokakätkön löytäisi myöhemmin helposti pelkästään hajun perusteella. Onneksi vain me tiesimme mitä paskan haju merkitsee – ruokaa nälkäiselle viisikolle.

Seikkailun lähtöpiste oli Pilpalassa Tevännön pikatiellä. Tie ei ainakaan ole saanut nimeänsä sen nopeuden ansiosta. Kapea ja mutkainen hiekkatie voi viedä pikana vain jonnekin jolla on mökki siinä ihan lähellä päätietä. Joen ja tien risteämässä oli hyvä paikka pysäköidä auto. Pikana me sitten laitettiin itsemme melontakuntoon ja lähdimme vesille.

Alkumatkassa oli järveä, lampea ja nivaa, mutta ne melottiin nopeasti läpi. Länsi-uusimaan maalaismaisema esitteli parhaita puoliaan. Ilma oli puolipilvinen ja silloin tällöin ripotteli muutaman pisaran vettä. Heti alkumatkassa saimme todistaa rupatteluamme pelästyneen kahden ison kurjen lentoonlähtöä. Laiduntavat hevoset yrittivät olla muina hevosina meitä huomaamatta kun meloimme ohi. Lehmät olivat selvästi uteliaampia. Saapuessamme ne tarkkailivat meitä, tulivat lähemmäksikin tutkimaan meitä, kunnes totesivat yhdessä tuumin että nyt pakoon! Siinä ne ryhmässä ryntäsivät karkuun, utareet villisti heiluen ja turpeina kotimaisen maidon raaka-aineesta sen alkuperäisessä muodossaan.

Meloessamme jokea pitkin sorsalinnut lähtivät edessämme lentoon useankin kerran. Sattui eteen myös yksi perhe jonka lentokyvyttömät poikaset uivat pitkän aikaa edellämme karkuun tietämättä että ei meistä mitään vaaraa olisi. Poikasten etsiessä suojapaikkaa taisi siinä perhekin hajaantua, joka meitä tietenkin suunnattomasti harmitti. Toivottavasti perheenjäsenet löysivät toisensa uudelleen.

III luokan Sillankoski näytti vaikeammalta mitä se todellisuudessa olikaan. Kapean alun vuoksi vettä oli riittävästi kun taas helppo loppu muuttui haastavammaksi kun vesi ei meinannut riittää edes kajakille. Sepin nelimetrinen kajakki oli hiukan pitkä koskiin, joissa kiviä piti jatkuvasta väistellä, mutta välillä se liukui mukavasti kivien yli kun me muut työnsimme kivistä vauhtia ja raahauduimme kaksi ja puolimetrisillä creekkereillämme.

Siikalankoskessa vettä näytti riittävän hyvin, mutta mutkan takaa paljastui joen päälle kaatunut puu. Siinä mutkassa sitten kertasimme melamerkkejä, joiden tunnistamista vaikeutti 45 asteen melakulma. Ei ollut oikein tietoa oliko sen melan tarkoitus olla pystyssä vai poikittain. Vika ei kyllä ollut merkin näyttäjässä, vaan huonosta näköyhteydestä. Rantautumista häiritsi pari vapaasti juoksentelevaa erittäin riidanhaluista koiraa, jotka onneksi omistaja tuli laittamaan aitaukseen. Laskeuduimme vesille kaatuneen puun jälkeisessä mutkassa ja matka jatkui taas.

Katlakoskelle saavuttaessa rantauduimme tutkimaan koskea. Katlakoski on IV luokan koski, ja siten Saavajoen haastavin paikka. Matalan veden vuoksi kivet olivat nousseet pintaan ja koskessa oli useita kaatuneita puita pitkällä matkalla. Siinä koskea tutkiessamme sen varrelle ilmaantui useampikin kalastaja. Katlakoski on Siikalankosken lisäksi toinen Saavajoen kalastuspaikoista. Tankkasimme kunnolla ja lähdimme rantaa pitkin vetämään kajakkeja alavirran puolelle. Olisikon vetämistä ollut noin 500 metriä.

Välillä melottiin pitkiä matkoja helppoa tasaista melontaa vaikka matkassa oli monta mutkaa. Ullan laskujen mukaan niitä olisi ollut enemmän toiselle puolelle, mutta todennäköisesti mutkia oli lähes sama määrä oikealle ja vasemmalle. Joki näytti paikoitellen meanderoivan voimakkaasti. Kaatuneet puut olivat vain vähän hidastaneet matkaamme. Kaikki sileällä vedellä olleet puut saimme alitettua, kierrettyä tai ylitettyä ilman että tarvitsi maihin nousta.

Melontaseikkailun loppu alkoi häämöttää. Taivas oli kirkastunut iltaa kohta, eikä iltaa himmentänyt joessä kellunut haiseva ruumis. Ruumis jolta silmämunat puuttuivat ja sen mätänevän ruumiin tuoksu levisi ympäristöön. Saavuimme Karkkilaan ja melonta loppui kun matkamittarin lukema näytti 23 km.

Pakkasimme varusteet ripeästi ja haimme toisen auton lähtöpisteestä. Kävimme vielä iltakahvilla ennen kotimatkaa. Kotimatkalla nähtiin useita peuroja. Ehkä ne halusivat näyttää olevansa voimissaan joessa kelluneesta lajitoveristaan huolimatta. Kotona olimme iltakympin jälkeen. Seikkailu Saavajoella oli päättynyt.

Kari, viisikon jäsen.

Välillä joutui nöyrtymään sillan ali

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pilpalan myllyn raunioilla

Leppoisankoski

Hullukoski

Sillankoski

Länsi-uusimaan maalaismaisemaa

Siikalankoski

Joskin mentiin puun yli

Joskus kierrettiin puu

Joskus kierrettiin puu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Katlakosken ohi piti mennä kävellen