koskimelonta-hanna

Koskimelontapäivä Kymijoella 10.6. (ja 11.6.)

Heips Tuusmeloja, jos ei Suomi-Meloo tai ETYK Konnevedelle käynyt, vielä olisi tarjolla koskimelontaa Kymijoella 10.6.2017.  Halutessasi voit jäädä yöksikin ja jatkaa sunnuntaina 11.6.

Päivä sopii erinomaisesti ensimmäistä kertaa koskimelontaa kokeilevalle. Lauantaina ollaan Ahvionkoskella, joka on hyvä paikka aloittelijalle.

Seuralta saa käyttöön kajakin, kypärän, melan ja liivit. Jos itsellä on neopreenivaatetusta tai kuivapukua, niin ne ovat koskimelontaan hyvin soveltuvia, sillä harjoituksen vuoksi voi päästä myös uimaan. Nenäklipsi kannattaa ottaa myös mukaan, jos sellaisen sattuu omistamaan.

Asko lähtee jo perjantaina ja yöpyy Kuovinkallion laavulla Ahvionkoskella, joten varaslähdönkin saa ottaa jo perjantaina.

Lauantaina lähtevät kokoontuvat vajalla, josta lähdetään kimppakyydeillä kohti Ahvionkoskea. Pysähdytään matkalla syömässä, niin päästään energiavarastot tankattuina vesille. Ota mukaan juotavaa ja vesitiiviiseen pussiin pakattuna pientä purtavaa. Melontapäivän päätteeksi palataan takaisin tai sunnuntaille jäävät majoittuvat teltoissa Kymijoen rantamilla. Sunnuntaina melonnat jatkuvat porukan taitojen mukaisissa paikoissa, joten ekakertalainen voi hyvin jäädä sunnuntain melontoihin.

ILMOITTAUDU VAJAN SEINÄLLÄ OLEVAAN LISTAAN TAI > > > TÄSTÄ SÄHKÖISESTI < < < VIIMEISTÄÄN KESKIIVIIKKONA 7.6.2017. Näin ehditään torstain ja perjantain aikana valmistella varusteet lähtökuntoon.

Lisätietoja: Kari Nykänen (puheenjohtaja (at) tuusmelojat.fi) ja Asko Ronimus. Facebookkia käyttävät voivat laittaa viestejä myös sitä kautta.